Tulevaisuuden aukio

 

Ylöjärven elinkeinoelämään vaikuuttaneita yrityksiä palkittiin: Huurre Oy, Ruokoniemen tila, Metsäkoneet Sakari Pinomäki

 

Viimeiset 150 vuotta Ylöjärvi on ollut itsenäinen kunta. Ensimmäiset itsenäisen kunnat vuodet ajoittuvat suurten nälkävuosien jälkeiseen aikaan. Historia on tulevan astinlauta. Näin haluaa asian Ylöjärven markkinat nähdä. Siksi markkinoiden teemana 150 vuotisen kuntahistorian lisäksi on tulevaisuus.

 

 

Aukiolla on esillä autoiluun, kierrätykseen, ruokaan, robotikkaan, koulutukseen jne. liittyviä ratkaisuja ja ideoita. Tulevaisuuden aukiolla esiintyy joukko asiantuntijoita, jotka pitävät lyhyitä yleisöluentoja ja ovat valmiit vastaamaan kysymyksiin.

 

Autoiluun ja siihen liittyvistä tulevaisuuden näkymistä kertoo myyntipäällikkö Mika Hirsimäki Tammer-Autosta. Hänen kanssaan pääsee keskustelemaan myös henkilökohtaisesti.

 

Sun Radio esittelee dronien käyttöä ohjelmatyössä.

 

Tulevaisuuden ammattiodotuksista ja koulutuksen kehityksestä kuullaan Ylöjärven lukion näkemysiä.

 

Ylöjärven koko 150 vuotisen historian merkittävin yritys palkitaan.

 

 

Miten applikaatiot valtaavat uusia asemia:

DYNASET – Hydrauliikan voimalla

Simulaatio metsäopetuksessa – Tredu

 

 

Mitä syömme tulevaisuudessa – tulevaisuuden avaruusruokaako?